Tässä hiihtolomaviikolla touhuillessa jostain kumman syystä mieleeni pistäytyi ajatus,mistä asti kakkuilu on kulkenut mukanani,mikä on ensi kosketukseni kakkujen maailmaan. Ruuanlaitto on ollut osa elämääni aina ja olen saanut seurata sivusta ja osallistuakkin sen laittoon ihan pikkuisesta.

Ensimmäisen kakun aika tuli lakkiaisteni aikaan,kun äitini ilmoitti,ettei aio lakkiaisteni ruokatalkoisiin osallistua rahallisesti eikä fyysisesti. No itkuhan siinä tuli. Tein töitä,ansaitsin ruokarahat ja yön ennen lakkiaisseremoniaa täytin voileipäkakkuja,kinkku-ja kalaversiona.. ja hedelmäkermakakun. Kuten ystäväni totesi,olen iloinen,ettei äitini lannistanut minua,vaan sain kuin sainkin juhlani..jotka ansaitsin.

Ja siitä asiasta olen varma,että poikasteni ei koskaan milloinkaan tarvi tehdä valmistujaiskakkujaan;kernaasti annan heidän toteuttaa visioitaan jos niin tahtovat,mutta saavat myös nauttia juhlapäivistään niinkuin päivänsankareiden kuuluu..ja nautinhan minäkin sitten loppujen lopuksi,kaiken stressin jälkeen..ehkä jopa kahdenlaista onnistumisen tunnetta tuntien.

Positiivisuudella porskuttaen ja Rajattomasti rakastaen on Elo Helpompaa.

Vain sydämellään näkee hyvin.Tärkeimpiä asioita ei näe silmillään!