10262183_10204967845303407_2440281768877

Omat synttärit juhlittiin puoliteholla omalla porukalla joulukuun alussa. Sairastaminen vei mehut niin, ettei tanssijalkaa vipattanut eikä siskon kanssa suunniteltu Pata Ässä-karaokeneitsyys lähtenyt vieläkään - eikä Holy Diverit kajahtaneet meidän toimesta ilmoille. Rock-asennetta löytyi kuitenkin synttärikakusta.

Viskin ystävänä ihmettelen, etten aiemmin ole viskikakkuja pyöräyttänyt. Täytyy sanoa, että nyt kun on pitkään piinanneen taudin alla kyennyt suoriutumaan vain pakollisista, on ennen niin suurta nautintoa tuottanut taikinaterapiakin ollut suurenluokan pakkopullaa ja väkisin vääntämistä. Mutta synttärikakut tein - oma väki oli toista vuotta jo toivonut voileipäkakkua, joten sellainen tehtiin suolaiseksi evääksi. Ja kyllä se vaan oli vaivan arvoinen. Niin oli nannaa. Voileipäkakkuhan ei oikeasti ole edes kovin työläs - ja kovin koreankin siitä saa pienellä vaivalla. Eikä se taatusti ehdi jääkaapissa kauaa hapantua - sitä kun voi syödä aamiaiseksi, lounaaksi, päivälliseksi, iltapurtavaksi.. ja yöllisenä huikopalanakin se on varsin killeri :)

Täytteenä oli lohiviettelystyyppinen ratkaisu, sekä vähän samalla idealla toteutettu skagen röra  toiseen väliin.

                                   10734214_10204972924030372_3109760792485

ViskiJuustoKakku

Pohja:

175g Digestive-keksejä

75-100g voisulaa

Täyte:

2dl turkkilaista jugurttia

1/2dl espressoa

200g tummaa suklaata

3/4dl Jaakko Danielia (viskiä)

1,5dl sokeria

1tl vaniljasokeria

3,3dl kuohukermaa

5 liivatelehteä

 Liota liivatelehtiä kylmässä vedessä 5 min. Purista liika vesi pois ja liuota liivatelehdet kiehuvan kuumaan kahviin. Sekoita liivateseos jogurttiin.


Sulata suklaa mikroaaltouunissa tai vesihauteessa. Lisää suklaan joukkoon jogurtti, viski, sokerit ja vaahdotettu kuohukerma. Kaada täyte pohjalle, peitä ja anna hyytyä jääkaapissa seuraavaan päivään.

                                             10384689_10204972924310379_4052327276374