Hyvää syntymäpäivää itsenäinen Suomi!
                              
                              

Kunnia niille, joille se kuuluu; montaa veteraania ei enää jäljellä ole.
Katsokaamme peiliin ja kysykäämme itseltämme, kenen silmissä ja sielussa on sama sisu, yhteinen me-henki ja periksiantamattomuus.
Omilta isovanhemmilta sain kuulla paljon, ennen kuin aika heistä jätti.
Toivoisin niin omille lapsille samanlaista arvomaailmaa,vaikka maailma tänään onkin kovin erilainen paikka elää;  monella tavalla helpompi, monella tavalla typerämpi.
Maailma muuttuu, mutta kunnioitus, nöyryys, periksiantamattomuus, lähimmäisestä välittäminen.. Usko itseen ja meihin, on seikkoja jotka kantaa

Itsenäisyyspäivään kuuluu luonnollisesti yhteisiä perinteitä. Siniristilippu liehuu salossa,
iltakuudelta ikkunalle sytytetään kaksi kynttilää vierekkäin. Televisiosta ihastellaan ja kauhistellaan Linnan juhlien pukuloistoa. Sen lisäksi jokaiselle kehkeytyy omia traditioita.

Itsenäisyyspäivä jos mikä, on myös mahtava syy nähdä vähän vaivaa ruoan eteen. Kyllä minua illotti katsoa, kun nuoriso valui Mc Donaldsiin..
Tämä taisi olla ensimmäinen kerta kun vietimme tätä kyseistä juhlaa siskoni ja lankomieheni kanssa. 

                        

Turhaan en lankomiestä maanantaina Radio Novan aalloilla ylistänyt; tämä keitti hummerinkuorista ja jäänteistä itse liemen, joka toimi pohjana aivan mielettömän upealle  Hummerikeitolle. Valmistamiseen kului useita tunteja, kun sen alusta asti rakensi, mutta lopputulos oli vaivan arvoinen - mieletöntä!

                     

Pääruoaksi lankomies teki Naudan ulkofilettä Chatobrian. Kypsyysaste täydellinen medium, sisälämpötila 55 astetta. Sisko oli loihtinut lisukkeeksi uunikasviksia sekä vihreitä papuja ja lihanesteestä kastike, huhheijaa ravintolastakaan saa näin hyvää ruokaa!!

                    

Jälkiruoaksi minä tein Mustikka-MascarponeKakun.
Täytteessä oli mascarponea, kermaa, valkuaisvaahtoa, valkosuklaata ja sitruunaa.
Kiilteessä mustikkasosetta, mmm madeiraa ja mustikoita.

Kokonaisuus oli sykähdyttävä, 95-vuotiaan Suomen arvoinen! Kolme tähteä sitä valmisti, kolme tuntia sitä kolmea ruokalajia nautiskeltiin parhaassa seurassa! 
Tästä taidan  ottaa itselleni perinteen.

Joulun ja Uuden Vuoden yhteisiä misailuja/kokkauksia ja ennen kaikkea yhdessä syömistä odotellessa kohotan vielä lasillisen kuplivaa  Heille, joiden kunnioitukseen tämä päivä kulminoituu.  Kiitos!