Ensimmäinen aamu, kun nukuin lomalla yli puoli seitsemään. Tai siis heräsin viideltä, mutta nukahdin uudelleen heräten yhdeksältä.
Jumanzuikkeli sitä tuskanhien määrää, kun sydän ja vatsa muljahti ympäri mun pompatessa pystyyn ja sinkoillessa ympäri kämppää siinä mielikuvassa, että mun piti olla kahdeksalta töissä. Lomalaisen lauantai, edelleen vahvasti loman tarpeessa

 

        1013786_10201190804159739_1011038905_n-n   480909_10201241623310186_237927446_n-nor

Lomasäät ovat suosineet, mutta näillä helteillä ei meinaa ruoka maistua. Keitot ja smoothiet on kuitenkin oiva valinta hellepäivien energianlähteiksi. Smoothiet syntyy käden käänteessä siitä mitä jääkaapista löytyy; salaattia, selleriä,pinaattia, marjoja, jugurttia..; mulla oli tällä kertaa 3 vartta selleriä, 1/3 kokonaisen ananaksen hedelmälihasta ja kotimaisia mansikoita. Tainnuttaa makeannälän hetkessä ja näillä helteillä auttaa pitämään kropan nesteet aisoissa.

Keitto syntyi tällä kertaa tomaattimurskasta, kookosmaidosta, chili- ja valkosipulitahnasta, pippurista, suolasta sekä mango-currylla maustetuista kanan filesuikaleista sekä maissista. Ja keitothan maistuu myös kylmänä!

Kesämakujen sesonkiaika on vahvasti käsillä; mustikkaakin alkaa metsistä jo löytyä.

Raparperi on myös herkku, jota kannattaa alkaa upottaa pakastimeen ja mehuun, mutta myös piirakkaan. Lämmin ja hapokas piiras sopii tarjoiltavaksi kylmän ja pehmoisen vaniljajäätelön kanssa, mutta tämä piiras, rapsukka, maistuu myös tällaisenaan.

Pohja:

100g huoneenlämpöistä voita

1dl sokeria

2,5dl vehnäjauhoja

1tl leivinjauhetta

1 muna

Täyte:

1l raparperia viipaloituna

1dl sokeria

2tl vaniljasokeria

1/2tl bourbon-vaniljaa

150g smetanaa

1 muna

Kuumenna uuni 200 asteiseksi.

Nypi voi ja kuivat aineet keskenään, lisää kananmuna ja sekoita tasaiseksi. Painele taikina  jauhotetun sormin voidellun jauhotetun vuoan pohjalle ja reunoille.

Sekoita keskenään smetana, kananmuna ja sokerit.

Paista pohjaa ilman täytettä n. 5minuuttia, levitä sitten pohjan päälle tasaisesti raparperit sekä smetanamassa ja paista uunissa n. 30 minuuttia, kunnes raparperit on pehmeitä ja piiras saa hieman väriä.

 

                           1044943_10201255903147173_512515856_n-no