"Rehellistä, elämänläheistä ja rentoa ruokaa laadukkaista, luonnollisista raaka-aineista" Näin kuvailee ravintola  omilla kotisivuillaan.

Muru pitää kovasti ranskalaisesta keittiöstä ja minun idea oli lähteä testaamaan juuri tämä kyseinen ydinkeskustassa sijaitseva ravintola.

Söimme Murun kanssa molemmat samat annokset  alkuruoasta jälkkäriin; alkupalaksi Valkosipulietanat, pääruoaksi  Härkää Bourgogne (burgundin härkää) ja jälkkäriksi Crème brûlée

Tsaarinaikaisen Venäjän tanssisalitunnelmaisessa miljöössä  ranskalainen musiikki ja massiiviset kattokruunut loivat tunnelmaa. Alkukuohuva oli aivan erinomaista. Monien tarjoilijoiden joukosta positiivisin oli ranskaksi tarjoileva nuorimies, jolla oli ravintolan tyylille sopiva homma eniten hanskassa.

Alkuruoan etanat maistuivat niin ruohoisille, että oli selvää niiden olleen säilykepurkista.. Ihan maukkaita, mutta ei mielettömiä.

                                 1234583_10201760578643745_1450353345_n-n

Pääruoka..Hmph. Härkää bourgogne ja kylkeen valkosipulitikkuperunat. Ensinnäkin alkuruoan jälkeen pääruokaa sai odottaa reilun tunnin.. sillä odotuksella ruoan olisi pitänyt olla tajunnan räjäyttävää. Mutta ruoka ei maistunut, ei sitten niin millekkään. Pippuri- ja suolamylly rouskui, jotta sain omaan annokseeni edes jotain makua. Kypsyys oli myös mediumiksi asteen liian kypsä, mutta tuo kypsyys on tietysti aina kokin näkemys. Valkosipulitikkuperunat eivät maistuneet sen enempää valkosipulille kuin suolalle. Pisteitä tämä annos sai kuitenkin siitä, että se herätti Murussa lapsuusmuistoja siitä, millaista ruokaa hänen isällään oli tapana valmistaa.

                                 12085_10201760587803974_122376818_n-norm

Jälkiruoka.. Murun mielestä melko täydellinen Crème brûlée . Annos oli mielettömän kaunis. Mun makuun vanukas olisi saanut olla kiinteämpi ja hippasen vähemmän makea. Vierellä tarjottu appelsiinisorbet oli herkkua - sen avulla sain vanukkaani syötyä.. ja minä kun luulin että minulle mikään ei ole liian makeaa :)

                                  487970_10201760579883776_1196721919_n-no

Lasku tarjottiin kauniissa kotelossa kera Fazerin konvehtien, tervetulleeksi uudelleen toivotettiin  aidon lämpimästi, mutta luulenpa että pettymys oli niin suuri, että me emme tähän ravintolaan eksy toiste. Hinta ei päätä huimannut (ei halpa, muttei kalliskaan), mutta laatukaan ei vakuuttanut. Hyvästä yrityksestä annoimme Murun kanssa molemmat tälle 6 pistettä, mutta emme kyllä oikein suosittele kenellekään kyseiseen ravintolaan menoa, jos ruoan tarkoitus on muutakin kuin täyttää vatsa. Toki makuasioista voi ja pitääkin olla eri mieltä, meille tämä ei nyt tällä kertaa kolissut.