180605_1774920660359_1459599098_31922088

Jääkaapissa on viilentynyt aussipunkku ja uuniin meni HomeMadePizza.Ei ole sen voittanutta;pizzerian pizzoja en edes syö!

Tämän pizzan taikinaan käytin saksanpähkinäöljyä,tilkkasen hunajaa,juustokuminaa,cayennepippuria ja suolaa 2dlveden,2tl kuivahiivan ja tarpeellisen määrän jauhojen kanssa

Täytteestä tuli normaaliakin syntisempi;en ole ikuisuuteen käyttänyt pizzan päällä aurajuustoa ja pellilliseen pizzaa sitä hulahti nyt koko pala Jalka suussa

Aurajuuston lisäksi pohjan päältä löytyy luonnollisesti tomaattipyre (tomaattimurska on mainio vaihtoehto pyreelle ja välillä olen käyttänyt  uncle ben's sweet&sour kastiketta ja tomaattipyrettä 50/50), naudan jauheliha,jonka paistuessa pannulla heitin joukkoon 2 suurta kynttä valkosipulia pieninä kuutioina (ei ole asiaa ihmisten ilmoille huomenna!) Jauhelihaa maustoin ripauksella suolaa,timjamia,mint&lime-mausteseosta ja mustapippuria. Lisäksi vielä runsaasti kevätsipulia ja purkki ananasta. Emmental-raaste päälle (yleensä käytän mozzarella-raastetta) ja uuniin 200 astetta n. 15min.

 Nappi auki ja sohvalle elokuvaa katsomaan,kerran viikossa kuuluu herkutella urakalla ja mikä jottei perjantai-iltana

Herkullista Viikonloppua!